Veneen valot

Veneen valot;

LISÄÄ OMINAISUUKSIA: Työvalolla pyritään lisäämään valoa erityisesti pimeällä. Työvalossa on riittävän laaja valokeila, joten valoa on mahdollista käyttää veneessä työskentelyn aikana, ja sama valo toimii hyvin myös tilanteessa jolloin suunnistetaan tai rantaudutaan hämärään aikaan. Oikealla kiinnitysratkaisulla valoa voi myös säätää juuri niihin paikkoihin, jossa valoa yleensä tarvitaan.

LISÄÄ MUKAVUUKSIA: Oikeaan paikkaan asennetun työvalon avulla, koko veneen sisäpuoli saadaan valaistua, jolloin veneessä on helppo liikkua ja tehdä tarvittavia toimenpiteitä. Säädettävällä kiinnitysratkaisulla valon saa kohdistettua tarvittaessa juuri oikeaan paikkaan (esimerkiksi moottoriin tai säilytyslaatikkoon). Ylimääräisen valon avulla myös rantautuminen sujuu huomattavasti mukavammin.

LISÄÄ TURVALLISUUTTA: Työvalo lisää merkittävästi turvallisuutta erityisesti pimeään aikaan. Työvalon avulla veneessä on turvallisempaa työskennellä, liikkua ja tehdä tarvittaessa jopa moottoriremonttia. Työvalon avulla poijujen värit on helpommin tulkittavissa, ja lisävalo avustaa turvallista rantautumista.

LISÄÄ ARVOA: Työvalo pidentää nautinnollista ja turvallista veneilysesonkia.

LISÄÄ MILLOIN TAHANSA: Bonete -kiinnitystelineiden ja valmiiden ratkaisuiden avulla jokaiseen venemalliin voidaan asentaa lisävalo. Veneeseen tulee hankkia erillinen virtalähde, mikäli veneessä ei ole toimivaa 12V tai 24V akkujärjestelmää.

Veneilykausi on jatkunut pohjoismaissa ilmaston muutoksen takia vuosi- vuodelta, jolloin veneilyä harrastetaan usein myös hämärällä. Bonete pyrkii turvaamaan myös hämärässä liikkuvia veneilijöitä tarjoamalla laajan valikoiman venevaloja. Yksinkertaisimmillaan ratkaisu voi olla 25mm putkeen asennettava yksitäinen valo, mutta valikoima tarjoaa kokonaisia valoratkaisuita jokaiseen veneeseen, jossa on saatavilla 12 voltin jännite.

Näytetään tuotteet 1-11 / 11

Veneen led valo
Working light with stand
180W led valo veneeseen
Voi asentaa seinään tai tasaiselle pinnalle

Valomasto veneeseen

99,90 €
Veneen valo 51W LED

Veneen valo 51W LED

99,90 €
Veneen valo 36W LED

Veneen valo 36W LED

48,90 €
Veneen valo 48W Spotti
Huomaamaton malli
Veneen valo 36W LED

Veneen valo 36W LED

39,90 €
Vene valo 48W

Veneen led valo 48W

39,90 €
Bonete venevalo
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Rautajyra Oy (y-tunnus 2561518-3) myy tuotteita kuluttajille ja yrityksille. Myynti-ilmoitusten hinnat sisältävät Suomen arvonlisäveron 24%. Rautajyra Oy pidättää oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.


Toimitustavat

Käytämme tilausten toimittamiseen Matkahuoltoa ja harvoin Postia.

Normaali kokoiset lähetykset toimitetaan Matkahuollon “lähellä” palvelulla valitsemaasi toimipisteeseen (toimituspaikka valitaan tilausta tehdessä).

Suuret pakkaukset (yli 150cm pitkät) toimitetaan aina matkahuollon noutopisteeseen.

Kaikissa lähetyksissä saat saapumisilmoituksen matkapuhelimeesi, jonka jälkeen tuotteet ovat välittömästi noudettavissa.


Myyntialue

Tuotteita myydään Suomeen, Viroon, Saksaan, sekä Ruotsiin.


Maksaminen

Maksupalveluna toimii Paytrail (joka osti CheckOut -palvelun), jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Paytrail maksuehdot: https://www.paytrail.com/kuluttaja/maksupalveluehdot


Toimituskulut

Suomi: 7,90€ / max. 30kg

Viro: 19,90€ / max. 30kg

Ruotsi & Saksa: 19,90€ / 0-10kg tai 29,90€ / 10-20kg


Toimitusaika

Tilaukset pyritään toimittamaan 0 – 2 arkipäivän kuluessa tilauksesta. Matkahuollon rahti kestää yleensä Suomeen 1-2 arkipäivää, Viroon ja Ruotsiin 2-4 arkipäivää, sekä Saksaan 4-6 arkipäivää.

Pyrimme poistamaan aina väliaikaisesti loppuneet tuotteet verkkokaupasta. Mikäli jokin tilaamasi tuote on loppu, ilmoitamme tästä välittömästi sähköpostilla, ja lähetämme halutessasi koko tilauksen heti puuttuvan tuotteen saatuamme.

Tilaukset pyritään toimittamaan aina täydellisinä.


Tuotteen palautus

Kaikista palautuksista on aina sovittava kauppiaan kanssa etukäteen.

Kuluttajalla on oikeus perua kauppa 14. päivän sisällä. Tavoitat meidät parhaiten puhelimella numeroista 040-3700584 tai 040-3239975.

Viallinen tuote vaihdetaan ainoastaan samaan uuteen nimikkeeseen. Palautustapauksissa maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetylle maksutavalle (ei esimerkiksi tilisiirtona).

Rautajyra Oy ei korvaa palautuksesta aiheutuneita kuluja, ellei palautuksesta ole ensin sovittu.

Rautajyra Oy ei lunasta postiennakolla lähetettyjä palautuksia.


Toimituksessa rikkoutuneet lähetykset

Valitettavasti Matkahuolto huolellisesta pakkaamisesta huolimatta ei aina onnistu kuljettamaan paketteja ehjänä perille.

Tämän takia on hyvä jo lähetystä noudettaessa tarkistaa paketin kunto ja mahdolliset vauriot paketissa.

Mikäli lähetys on vaurioitunut postin kuljetuksessa, tee HETI vahinkoilmoitus postikonttoriisi. Ota myös yhteys Rautajyra Oy, ja voimme sopia uuden tuotteen toimituksesta.

Toimimme kuluttajasuojalain mukaisesti.


Yhteystiedot

Kaikissa tilauksiin liittyvissä asioissa tavoitat meidät puhelimella numeroista 040-3700584 tai 040-3239975, ja sähköposti toimii 24/7 osoitteessa info@bonete.eu

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata tuotteita